torstai 27. lokakuuta 2011

Kun on alkuun päästy, antaa mennä vaan!

Alku on aina se hankalin osuus, mutta niin kuin laulussakin sanotaan "kun on alkuun päästy, antaa mennä vaan..."

Olen vuosien ajan kirjoitellut nettimaailmassa paikassa jos toisessa.  Aktiivisuuteni on ollut vaihtelevaa. Minulla on ollut julkisia ja suljettuja blogeja ja päiväkirjoja. Olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin vuosien varrella ja olen päässyt jakamaan kaikenlaisia asioita, on syntynyt erilaisia keskusteluja, on vaihdettu mielipiteitä, näkemyksiä ja jopa yhteystietoja. On syntynyt ystävyyssuhteita ja on tavattu livenä.

Tässä jälleen olen, alkutilanteessa.  Minusta tuntuu, että uudelle julkiselle blogille olisi jälleen aikaa. Tahtoisin, että tämänkin blogin myötä syntyisi keskusteluja, pääsisin vaihtamaan mielipiteitä ja saisin ajattelemisen aihetta erilaisista näkemyksistä.

Tulen kirjoittelemaan itselleni tärkeistä, kiinnostavista ja sydäntä lähellä olevista aiheista, joita riittää. En lähde tässä vaiheessa nostamaan mitään tiettyä aihetta esille, mutta lupaan, että juttuja ja valokuvapostauksia tulette näkemään.

Mukavia lukuhetkiä sekä tunnelmallista loppusyksyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti